Juuret: 2022

Tutkielma Kirsti Jounintytär Äkäslompolon 1726-1813 perukirjasta

Vuonna 1813 31. päivänä maaliskuuta toimitettiin Daniel Äkäslompolon edesmenneen lesken Kirsti Jounintyttären perukirjoitus siitä omaisuudesta, jonka hän jätti jaettavaksi lastensa kesken, poikien Mikkelin ja Juhon sekä tyttärien Liisan, naimisissa Lauri Mokon kanssa, ja Kirstin, naimisissa Olli Honkaniemen kanssa, Kittilässä.

Äkäslompolon tilan ja kylän perustajaksi mainitun Taneli Tanelinpojan (s.1712) toinen vaimo oli rippikirjojen mukaan vuonna 1726 syntynyt Kirsti Jounintytär. Tanelin sukutaustaa on selvitetty perusteellisesti ja tiedetään, että hän oli kotoisin alempaa Tornionlaaksosta. Kirstin syntyperä on sitä vastoin jäänyt hämärän peittoon ja hänet on mainittu usein vain nimenä miehensä Tanelin rinnalla. Äkäslompolon sukukin on ajateltu perinteiseen tapaan patriarkaalisesti Taneli Tanelinpojan jälkeläisten sukuna, joskus pelkistetysti savolaisten kaskenraivaajien pohjoisina perillisinä.

Kirsti Juhontytär saavutti pitkän iän ja kuoli miehensä Tanelin jälkeen 42 vuotta myöhemmin lähes 90-vuotiaana! Se oli poikkeuksellista aikana, jolloin yli 50 vuotiaaksi elänyt ihminen oli enemmän poikkeus kuin sääntö. Tuohon aikaan perimätiedon merkitys oli suuri, kun asiat opetettiin ja opeteltiin siirtämällä tietoa sukupolvelta toiselle. Perustellusti voi sanoa, että Kirsti Jounintytär nousee miehensä rinnalle suvun kantaäidiksi.

Meidän jälkipolvien näkökulmasta on arvokasta se, että Kirstin perukirja on säilynyt. Sen avulla on mahdollista kurkistaa Kirstin ja suvun elämään 1800-luvun alussa. Perukirja on vihjeiden ja vinkkien aarreaitta, runsaasti johtolankoja sisältävä asiakirja. Koska Kirsti oli syntynyt jo 1700-luvun alkupuolella, avaa dokumentti ikkunan auki vieläkin kauemmas menneisyyteen.

Perukirja oli ollut periaatteessa pakollinen Ruotsin valtakunnassa vuodesta 1734 lähtien. Sen aloitti lyhyt johdanto, jossa käytiin läpi vainajan henkilötietoja, mahdollinen puoliso ja perilliset sekä perukirjoituksessa mukana olleet uskotut miehet. Tämän jälkeen käytiin läpi koko omaisuus joltisenkin aina samassa järjestyksessä: kiinteä omaisuus, käteisvarat, metalliset- ja puiset käyttötavarat, sänkyvaatteet, päällysvaatteet, kotieläimet sekä lopuksi muut tarvikkeet, kirjat ja sekalainen omaisuus. Perukirjan päätti luettelo vainajan saamisista. Lopuksi vähennettiin velat ja maksut mm. köyhäinhuoltoon sekä perukirjoitukseen liittyvät kulut. Perunkirjoituksen vahvisti allekirjoituksellaan lähin omainen, uskotut miehet ja kirjuri. Perukirjan löytyminen 1800-luvun alusta on kuitenkin aina pienoinen ihme, sillä kaikille vainajille niitä ei toki tehty ja vaikka olisi tehtykin, eivät ne ole usein säilyneet nykypäivään asti.

Perukirja valaisee sukulaisuussuhteita ja kertoo kulttuurihistoriallisesti merkittävistä yksityiskohdista kuten vaatteista, työvälineistä, astioista ja muista arkisista asioista. Perukirja kuvaa siis hyvin sitä maailmaa, jossa vainaja eli. Tietysti perukirjan tärkeä tehtävä oli perinnönjaon rinnalla ilmoittaa verottajalle verotettavasta omaisuudesta. Perukirjasta löytyy omaisuuden lisäksi tietoa saatavista ja veloista, velallisista ja velkojista. Perukirjan vahvistivat pitäjän uskotut miehet ja sen puhtaaksi kirjoitti ruotsiksi joku keskimäärin enemmän kouluja käynyt mies.

Kirsti Jounintyttären perukirjan perusteella hänen merkittävin ja melkeinpä ainoa omaisuutensa näyttävät olleen porot. Yhden lapinlehmän lisäksi Kirsti omisti peräti 53 poroa. Porot on lisäksi eritelty perukirjassa hyvin tarkasti sekä sukupuolittain että ikävuosittain: 24 vaadinta, 4 vuongelia, 14 vasaa, 5 härkää, 3 kunteusta ja 3 vuorsoa. Tarkka erittely kertoo siitä, että poroja ei ajateltu vain ”poroina”, vaan niiden arvo määriteltiin perukirjassa tarkasti iän ja sukupuolen mukaan. Porot olivat Kirsti Jounintyttären elonpiirissä keskeisessä asemassa. Perukirjassa ilmoitetusta laskennallisesta varallisuudesta porojen osuus oli peräti 90 prosenttia!

Kirsti omisti tuon ajan mittapuussa melkoisen porokarjan ja koko omaisuus koostui lähes yksinomaan poroelosta, mikä väistämättä herättää kysymyksen myös hänen sukutaustastaan. Vastaavan kokoisia porokarjoja etenkin naisilla tulee vastaan lähinnä lapinkylien asukkailla tai raitiosukujen matriarkoilla. Muutenkin perukirjoituksen sisältö muistuttaa enemmän esimerkiksi Inarin, Sodankylän ja tietysti läheisen Kittilän lapinkylien perukirjoituksia kuin väylänvartisten vainajien jäämistöjä. Kirstin perukirjasta ei löydy tarve-esineistä yhden lehmän lisäksi juuri muita tietoja maanviljelyksestä, mutta kylläkin poronhoidon rinnalla esimerkiksi pyyntivälineistä (3 stycke slagjärn).

Oliko Kirstikin kenties läheisen Kittilän lapinkylän vanhaa sukua, vai peräti tunturien paimentolaiskansaa? Tästä perukirja ei suoraan anna tietoa, mutta viitteitä siitä on toki mahdollista löytää vainajan jäämistöstä ja muista epäsuorista todisteista. Poropaimentolaiseen tai raitiosukutaustaan viittaa se, että omaisuus koostui lähes yksinomaan poroista. Tosiasia on myös se, että suvun siteet Kittilään muodostuivat 1800-luvun alussa vahvoiksi ja suuri osa Taneli Tanelinpojan ja Kirsti Jounintyttären lapsista muutti jossakin vaiheessa Kittilän puolelle asumaan tai haki puolisonsa vanhasta lapinkylästä.

Kirstin perukirjan johdannossa kerrotaan kuinka kyseessä on edesmenneen Daniel (Taneli) Äkäslompolon leski Kirstin (Kirsti) Johansdotter. Perukirjassa luetellaan myös Kirstin ja Tanelin lapset: pojat Mickel (Mikko/Mikkel) ja Johan (Juhani/Juho) sekä tytöt Lisa (Liisa; naimisissa Lars Mockon kanssa ja Chirstin (Kirsti; puoliso Honkaniemen Olli). Molemmat tytöt olivat siis avioituneet Kittilään. Kotitaloa isännöinyt Kirstin poika Mikko Tanelinpoika antoi perukirjaan tarvittavat tiedot vainajan jättämästä omaisuudesta.

Koko omaisuusluettelo kertoo porojen merkityksestä Kirstille ja hänen perheelleen: porojen lisäksi luetellaan perukirjan lopussa kirjat ja sekalaiset osiossa mm 1 porontalja, viidet kallonahat (hjärnor) seitsemät poron koipinahat (bellingar) ja kaksi poronvasannahkaa (ks. kuva alla). Kallonahkoja käytettiin erityisesti hyvin vettä pitäviin kallokkaisiin ja koipinahkoja pakkaskenkinä parhaisiin nutukkaisiin. Eikä niitä Kirstin perukirjasta varmasti löytyisi, ellei niitä olisi juuri noihin tarkoituksiin tehty ja käytetty. Varmasti niitä myös myytiin ja vaihdettiin muihin tavaroihin.

Porontaljan päälle pistettiin makuulle ja vasannahkaa hyödynnettiin vaikkapa arvokkaaseen vasannahkapeskiin. Vaatekirstusta löytyi lähinnä sarkaa, villaa ja verkaa: takkeja, paitoja, vanttuita ja kaulahuiveja. Olipa Kirstin jäämistössä viinapannukin, mikä ei suinkaan ollut tavatonta, vaan aika tyypillinen varustus tuon aikakauden taloudessa.

Kulttuurisesti Kirstin elonpiiri siis liittyy selvästi pohjoisen ikiaikaiseen poronhoito- ja pyyntikulttuureihin. Kirstin oma syntyperä on niin ikään mitä ilmeisimmin Kittilän suunnalla.

Huomattavaa on, että perukirjan merkinnät perustuivat poika Mikkelin antamiin tietoihin äitinsä omaisuudesta. Tuskinpa “verosuunnittelu” oli ihan tavatonta ja välttämättä kaikkia kisuroita ei ”muistettu” ilmoittaa. Muistikin teki varmasti tepposet, koska esimerkiksi kenkiä ei mainita perukirjassa ollenkaan, mutta varmasti jotkut nutukkaat, kallokkaat ja ruojuskengät olivat pirtin nurkassa. Tuskinpa sitä ihan paljain jaloin kuljettiin tammikuun pakkasilla. Niitä pidettiin luultavasti sen verran vähäarvoisina, ettei niitä aina mainittu perukirjassa. Lähtökohtaisesti perukirjassa ilmoitettiin vainajan arvokkaimmaksi arvioitu omaisuus. (Renvall 1947, 220-221). Kirsti Juhontyttären perukirjaa voi lukea myös hänen poikansa Mikkel Tanelinpojan arvioksi siitä, mikä oli hänen äidinsä jäämistössä arvokkainta.

Kuten perukirjan alussa käydään läpi, avioituivat Kirstin tytöt Kittilän puolelle ja siltä suunnalta pojatkin Mikkel ja Juho hakivat puolisonsa. Nämä tiedot myös antavat viitteitä äidin sukutaustasta. Kittilän 1700-luvun rippikirjasta löytyy 1730-luvulta Ryssän Jounin tyttö Kirsti, mikä sopii sekä patronyymin että ajankohdan kanssa yhteen Kirstin henkilötietojen kanssa. Mene ja tiedä, varmaksi tietoa ei voi väittää, mutta todisteet viittaavat vahvasti Kittilän suuntaan. Ryssän suku laskettiin 1700-luvulla Kittilässä käydyissä käräjissä lapinkylän alkuperäisiin ”lapinsukuihin”. Aakenusjokisuu oli Ryssien perinteinen asuinpaikka. (Joona 2019, s.229-230; 324). Aakenuskairaa, Kittilän ja Äkäslompolon välisiä erämaita, käytettiin jo tuolloin pyyntimaina ja porojen laitumina. Vuomia pitkin oli etenkin talvisaikaan helppoa porolla ja suksin kulkea.

Kirstin ja Tanelin poika Mikkel (tai Mikko) Tanelinpoika oli jo koko seutukunnan merkittävimpiä poronomistajia (Kortesalmi 2008, s. 111, Niskakoski-Taskinen 2012, s. 22). Mies lienee samainen Mikkel Tanelinpoika, jonka kaiverruksesta aitan seinässä Paulaharju kertoo Lapin muisteluksia -kirjassaan. Kirstin pojanpojan Heikki Juhonpojan perukirjasta vuodelta 1847 löytyy vielä suurempi yli sadan poron karja: kuusi porohärkää, 25 vuorsoa, urakkaa ja kunteusta, 42 vaadinta, 11 vuongelia ja 20 poron vasikkaa. Merkillepantavaa on, ettei Heikki Juhonpojan jäämistössä ole lehmiä tai lampaita lainkaan, kun niitä hänen veljellään ja sedällään kuitenkin oli.

Myös Heikki Juhonpojan veljen Juho Juhonpoika Sirkan jäämistöstä Kittilästä vuodelta 1813 löytyy poroja, vaikkakaan hän ei ollut vielä yhtä suurta karjaa ehtinyt kartuttaa kuin veljensä Heikki: yksi porohärkä, 4 kappaletta kolmevuotiasta naarasporoa, yksi kaksivuotias urakka, 12 vaadinta, viisi kappaletta kaksivuotiasta samaa ja 10 vasaa.

Alla olevassa Heikki Juhonpojan perukirjassa luetellaan myös pitkä lista vaatteita ylhäältä alaspäin lueteltuina seuraavasti: peski, lammasturkki päällisellä, valkoinen sarkakolttu eli lapintakki, kaksi vanhaa peskiä, pari harmaita sarkavaateita, 1 pari samaa, pari mustia verkavaatteita, yksi vihreä villatakki /paita, musta ja 2 kpl nahkamyssyjä.

Juho Juhonpojankin jäämistö kertoo myös pohjoisen poronhoitokulttuurin voimakkaasta vaikutuksesta: vaatelistan lopusta löytyy lapp mudd eli peski ja muutkin vaatteet noudattelevat aiempien suvun perukirjojen tyylisuuntaa - ruotsinkieliset käsitteet hieman vaihtelevat kirjurin mukaan.

Heikki Juhonpoika jätti jälkeensä vasannahkoja, eri kokoisia kallonahkoja peräti 38 kappaletta ja 16 “kierrosta” koipinahkoja nutukkaita varten. Nämäkin elämisen “tarvikkeet” alleviivat sitä, että poroja hyödynnettiin monipuolisesti pikemminkin läheisten lapinkylien kuin Väylänvarren asukkaiden tapaan, puhumattakaan savolaisista kaskeajista. Suvun kulttuuristen juurien painopiste on selvästi pohjoisen suunnalla.

Tuskinpa Kirsti oli omaa karjaansa ostanut ja oli hän ainakin onnistunut poikiensa kanssa pitämään porotokan hengissä yli neljä vuosikymmentä miehensä kuoleman jälkeen. Se kertoo siitä, että oli tietoa ja taitoa hoitaa poroja. Äkäslompolothan eivät käyttäneet 1800-luvulla raitioita monien muiden talollisten tavoin ja se näyttää selittyvän pitkälti sukutaustalla: porojen kanssa osattiin toimia. Pojista kaikista tuli myös poronomistajia. Tämä kaikki viittaisi siihen, että porot tulivat sukuun nimenomaan Kirsti Jounintyttären myötä. Poro oli monella tapaa suvun elämisen perusta: siitä saatiin ruokaa, monenlaisia hyödykkeitä ja käytettiin vetojuhtana tiettömien taipaleiden ja laajojen erämaiden maassa. Toki metsästyksellä ja kalastuksella oli oma roolinsa erämaatalon elonpiirissä; osa suvun jäsenistä omisti myös muuta karjaa kuten lehmiä ja lampaita. Monipuolinen erätalous kannatteli elon tiellä.

Äkäslompolon suvun kantaäidin Kirsti Jounintyttären kautta poronhoidolla on suvussamme pitkä historia. Poro on kuulunut Äkäslompolon kyläkuvaan ”aikojen alusta asti” ja Äkäslompolon sukua voi Kirstin ja hänen jälkeläistensä perukirjojen perusteella kutsua vanhaksi porosuvuksi, jonka juuriston haaroista monet vievät vanhaan Kemin Lappiin.

Kirjallisuutta:

Hemminki, Tiina (2008): Ilmajoen ja Nordmalingin talonpoikien varallisuuden ja luottosuhteiden vertailu perukirjojen mukaan vuosina 1796—1830. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/18967/1/URN_NBN_fi_jyu-200810015779.pdf

Joona (2019): Joona, Juha: Ikimuistoinen oikeus. Tutkimus Lapin alkuperäisistä maa- ja vesioikeuksista.

Kansallisarkiston wiki: perukirjat http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Perukirjat

Korteniemi (2008): Kortesalmi, J. Juhani: Poronhoidon synty ja kehitys Suomessa.

Kuokkanen (2014): Kuokkanen, Tiina: Vaatetus identiteetin ilmentäjänä - Piikojen pukeutuminen 1700-luvun Oulussa. http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201410161941.pdf

Paulaharju, Samuli: Lapin muisteluksia.

Mäkinen, Teija (2010): Omaisuuden dokumentointi - jyväskyläläiset perukirjat arkistotieteen näkökulmasta.

Niskakoski-Taskinen (2012): Niskakoski Kalervo ja Taskinen Keijo: Äkäslompolo - seitsemän tunturin kylä ajan virrassa.

Renvall (1947): Renvall, Pentti: Historiantutkimuksen työmenetelmät.

Svenska Akademins Ordbok: https://www.saob.se/om/

- härna:

https://www.saob.se/artikel/?seek=härna&pz=1

- bällingar - bellingar - benling: https://www.saob.se/artikel/?seek=belling&pz=2

Äkäslompolon suvun sukutauluja:

mm. www.geni.com: